torstai 22. lokakuuta 2015

Mo Hayder: Skin

Kustantaja: Bantam Press, 2009
Sarja: Jack Caffery

En sitten malttanut enää odottaa Jack Caffery -sarjan neljättä osaa kirjastosta, vaan hankin sen omaksi. Viidennenkin osan sain jo eilen päätökseen ja kuudes on nyt vuorossa, joten jatkoakin on luvassa. Ensin kuitenkin neljännen osan pariin.

Edelleen Bristolissa asuva Jack Caffery ei inspiroidu tutkimaan puolijulkkiksen katoamista, vaan häntä askarruttaa edelleen edellisen osan tapaus. Lisäksi löytyy naisen ruumis ja tapaus oletetaan itsemurhaksi. Caffery on kuitenkin eri mieltä eikä anna periksi vaan tonkii asiaa syvemmältä. Edellisessä osassa tapaamamme Flea Marley sen sijaan painiskelee oman, yllättävän ongelmansa vuoksi. Jackin ja Flean välillä on myös hieman lisää säpinää, mutta Flean ongelman myötä juttu kuivuu kokoon.

Skinissä jatkuu edellisessä osassa alkaneet juonikuviot. Flean ongelma liittyy edellisen osan tapahtumiin, ja lisäksi viitataan edellisen osan tapaukseen ja mystiseen hahmoon, joka kenties vielä vaanii jossain. Cafferyn veljen katoamista koskeva juoni ei sinänsä etene, vaikka mainintoja siitä on. Tämä juoni on mielestäni vielä auki, vaikka lukija tietääkin enemmän kuin Caffery itse. Lisäksi edellisestä osasta tuttu the Walking Man ilmestyi jälleen ja hänen taustaansa valotettiin hieman.

Skin oli edellisiä osia tylsempi. Loppu oli kuitenkin jännittävä ja viimeiset viitisenkymmentä sivua luin yhdeltä istumalta. Juoni sinänsä oli aika perustrilleritavaraa, tosin aika pelottava ja inhottava kyllä. Syyllinen ei myöskään ollut ennalta-arvattava. Lisäksi kirja saa plussaa, kuten Hayder minulta tavallisestikin, yllättävistä juonenkäänteistä. Niitäkin nimittäin löytyy, vaikkakin tämä kirja, kuten sanottua, olikin paikoitellen tylsä. Erityisesti Flean ongelma ratkesi varsin metkalla tavalla, ja sille tarinalle saammekin varmaan jatkoa seuraavissa osissa. Flean ja Cafferyn välinen suhde ei sen sijaan edennyt mihinkään, saan siis edelleen odottaa mahdollisen romanssin kehittymistä. Viitteitä siihen toki on, jo edellisestä osasta lähtien. Nähtäväksi jää kuinka käy. 

Tuomio: Perusaineksista koottu trilleri, kuten edellinenkin osa, joka ei kuitenkaan yllä läheskään kirjailijan kahden ensimmäisen Jack Caffery -trillerin tasolle. Varsinaisesti huono tämä ei ollut, mutta ei kyllä oikein koukuttanutkaan. Halusin, ja haluan edelleen kuitenkin lukea sarjaa eteenpäin, sillä minua kiinnostaa mitä päähenkilöille tapahtuu.

3+/5

lauantai 10. lokakuuta 2015

Christian Rönnbacka: Kylmä syli

Kustantaja: Bazar, 2015
Sarja: Antti Hautalehto

Täältä pukkaa uutta postausta, vaikkakin vähän myöhässä. Sain tämän nimittäin jo lähes kaksi viikkoa sitten luettua, sillä ahmaisin tämän muutamassa päivässä heti Millenniumin perään. Tavallisesti vältän kotimaista viihdettä: elokuvia, kirjoja, sarjoja. Christian Rönnbackan kirjojen kohdalla olen paitsi tehnyt poikkeuksen myös jäänyt koukkuun. Rönnbacka on hyvä juonenpunoja ja erityisesti tämän sarjan ensimmäisessä kirjassa, Operaatio troijalaisessa, hän onnistui yllättämään minut montakin kertaa. Lisäksi hän viljelee melko runsaasti huumoria, joka on välillä ehkä vähän liiankin erikoista minun makuuni. Yhtä kaikki se tekee hänen kirjoistaan piristävän erilaisia.

Kylmä syli on Porvooseen muuttaneesta, pohjanmaalaissyntyisestä Antti Hautalehdosta kertovan dekkarisarjan neljäs osa. Kirjassa Hautalehto jatkaa komisarion viransijaisuudessa ja törmää hukkumistapaukseen, johon liittyy lopulta paljon enemmän kuin kukaan osaa aavistaakaan.

Rönnbacka on kansiliepeen mukaan itsekin poliisi, joten hänen kuvauksensa poliisintyöstä on uskottavaa. Kirjoissa tuodaan muun muassa esiin, että poliisi ei voi keskittyä täysin yhteen tapaukseen, oli se kuinka valtava tahansa. Toivon kuitenkin, että suomalaisen poliisin elämä ei ole niin vaarallista kuin Antti Hautalehdon. Porvoo myös vaikuttaisi olevan erittäin täynnä rikollisuutta, sillä neljän kirjan välillä ei taida paljonkaan olla aikahyppyjä. Nämä seikat sallitaan kuitenkin, sillä eihän tarina olisi kiinnostava, ellei siinä tapahtuisi paljon. Lukuisat juonenkäänteet sitä paitsi ovat varmastikin juuri se syy, että olen koukussa näihin ja tämänkin hommasin heti, kun se ilmestyi. Rönnbacka ei myöskään karta mitään juonenkäänteitä, mistä myös plussaa. Joissakin kirjoissa jännitystä nimittäin syö se, että lukija tietää tiettyjen henkilöiden olevan turvassa. Lisäksi kirjassa seurataan henkilöiden, erityisesti Antti Hautalehdon, yksityiselämää, mikä lisää mielenkiintoani.

Päähenkilönä Hautalehto on melko tavallinen pohjoismaisen poliisiromaanin päähenkilö. Hän on luonteeltaan toisinaan liian äkkipikainen ja tappelee esimiehensä kanssa, mutta omistautuu käsillä olevan tapauksen ratkaisemiselle, sillä samalla palolla kuin muut fiktiiviset tuttumme. Hautalehto ei kuitenkaan ole liian tavallinen, sillä hänen toimintatapansa, tempauksensa ja sutkauksensa ovat kuitenkin omanlaisiaan.

Kylmä syli on edellistä osaa parempi (joka ei sekään ollut huono) ja piti siis yllä sarjan tasoa. Varmasti jatkan näiden lukemista, sillä minua kiinnostaa miten Hautalehdon ja kumppaneiden elämä jatkuu. Sanoisin, että tämä on perusdekkaria parempi: juoni kantaa ja etenee koko ajan ja kirja on tyyliltään omalaatuinen.

Tuomio: Kohtalaisen koukuttava tarina, joka ei ollut missään vaiheessa tylsä. Mukaan mahtui myös jokunen yllättävä juonenkäänne. Seuraavaa osaa odottelen mielenkiinnolla, toivottavasti se on tulossa.

4/5


maanantai 5. lokakuuta 2015

David Lagercrantz: Se mikä ei tapa

Ruotsinkielinen alkuteos: Det som inte dödar oss, 2015
Kustantaja: WSOY, 2015
Kääntäjä: Outi Menna
Sarja: Millennium

Tämän kirjan postaaminen vähän venähti työkiireiden vuoksi, sillä sain tämän luettua jo reilu viikko sitten. Kuten aiemmin totesin, onnistuin vastoin odotuksiani saamaan tämän pikalainaan kirjastosta näin pian kirjan ilmestymisen jälkeen.

Se mikä ei tapa on jatkoa Stieg Larssonin Millennium-sarjalle. Larssonin suunnitelmissa oli kirjoittaa kymmenosainen sarja, mutta hänen kuolemansa vuoksi Millennium jäi trilogiaksi, hyvän trillerin ystävien suureksi suruksi. Larsson itse ehti kirjoittaa neljättä kirjaa, mutta käsittääkseni Se mikä ei tapa ei perustu Larssonin kirjoittamaan, vaan on Lagercrantzin kirjoittama itsenäinen tarina. Ainoastaan henkilöhahmot ovat samat. Itse olen periaatteesta tätä neljättä kirjaa vastaan, sillä minua eivät oikein innosta muiden kirjoittamat jatko-osat. Kuitenkin tämä oli pakko lukea, eikä tämä huono ollutkaan.

Kirjan alussa toimittajapäähenkilö Mikael Blomkvistilla menee vähän huonosti. Todella hyviä juttuja ei ole tullut kirjoitettua pitkään aikaan ja Millennium-lehti on taloudellisissa vaikeuksissa. Tekoälyä tutkiva Frans Balder ottaa kuitenkin mieheen yllättäen yhteyttä ja siitä tapahtumat lähtevätkin etenemään. Juttuun liittyy myös Blomkvistin vanha tuttu Lisbeth Salander ja hänen merkittävät hakkerointitaitonsa.

Monen muun tavoin jäin aikoinani hyvin koukkuun alkuperäiseen Millennium-trilogiaan. Mikään superfani en kuitenkaan ole koskaan ollut ja olenkin monesti miettinyt, miksi juuri Millennium-trilogia on maailmalla niitä tunnetuimpia ruotsalaisia dekkareita. Olen tullut siihen tulokseen, että Lisbeth Salander vain on hahmona niin epätavallinen (ainakaan minä en tiedä aivan vastaavaa) ja omalla tyylillään valloittava ja että juoni vain on niin vetävä ja koukuttava. Itse tosin pidin ehdottomasti eniten Larssonin ensimmäisestä kirjasta. Lagercrantz on mielestäni tehnyt viisaasti, kun ei ole yrittänyt matkia alkuperäistä. Kuitenkin hän on onnistunut pitämään päähenkilöt suurinpiirtein samanlaisina, mielestäni Lisbeth erityisesti oli edelleen Lisbeth, mikä on hyvä. Mikael Blomkvist sen sijaan käyttää toisinaan häiritseviä ilmaisuja, joita ei edellisistä kirjoista löytynyt. Joitain kolmannessa osassa auki jääneitä ihmissuhdekuvioita ei myöskään ole jatkettu.

Missään nimessä tämä kirja ei ollut huono. Juoni oli vetävä ja koukuttava. Lagercrantz astui mahdollisesti dekkarimaailman (tai ainakin dekkari-Skandinavian) suurimpiin saappaisiin ja suoriutui siitä mielestäni niin hyvin kuin tässä tapauksessa oli mahdollista. Tarina sisälsi paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita eikä käynyt tylsäksi. Loppuratkaisu itsessään ei sinänsä yllättänyt, sillä tarinassa paljastettiin vähä vähältä asioita. Sen sijaan pitkin kirjaa tuli muutama yllättävä juonenkäänne, joista ehdottomasti plussaa. Lisäksi valotettiin lisää Lisbethin menneisyyttä, mikä oli myös kiinnostavaa. Jos Lagercrantz kirjoittaa näitä lisää, luultavasti luen. Syynä on se sama mielenkiinto, mikä minulla oli tätäkin kirjaa kohtaan.

Tuomio: Kirja piti otteessaan alusta loppuun eikä mukana ollut mitään erikoisen tönkköjä juonenkäänteitä. Tosin on aina yllättävää millaisiin tapahtumiin Lisbeth joutuu ja millainen tee-se-itse -tietokonenero hän on. Kuitenkin sellainen on dekkareissa sallittua.

4-/5