Kustantaja: Bantam Press, 2010
Sarja: Jack Caffery
Näin sitä pitää, tämä kirja yltää takaisin Hayderin ensimmäisten kirjojen tasolle. Tervemenoa Skinistä ja Ritualista tuttu hidas juonenkehittely ja tervetuloa Birdmanista ja The Treatmentista tutut karmiva jännitys ja tilanteesta toiseen rientävä juoni. Syystäkin Hayder voitti Edgar-palkinnon juuri tällä kirjalla.
Tapaan aina sanoa, että jokaisella dekkaristilla on lempiaiheensa. Hayderin lempiaihe vaikuttaisi olevan lapsiin kohdistuvat rikokset. Tässä kirjassa liikutaan nimittäin jälleen tässä aihepiirissä. Jack Caffery saa tutkittavakseen autokaappauksen. Takapenkillä istui pieni tyttö, joten kyseessä on sieppaus. Ensin kaappaajan oletetaan kuitenkin jättävän tytön johonkin, koska ei alun perin ole huomannut tytön ylipäänsä olevan mukana. Näin ei kuitenkaan käy, vaan aika kuluu ja tyttö pysyy kateissa. Lopulta käykin selväksi, että tyttö on viety tarkoituksella. Lisäksi aiemmistakin osista tuttu Flea Marley esittää teorian, että tällä tapauksella olisi yhteys samankaltaisiin aiempiin tapauksiin.
Kirjasta toiseen kulkevat sivujuonet jäävät vähemmälle. Tosin Flea painiskelee jo parista aiemmasta osasta tutun ongelmansa kanssa. Tämä ongelmahan heitti kapuloita myös Cafferyn ja Flean orastavan suhteen rattaisiin. Tässä osassa käsitellään hieman heidän muuttuneita välejään. Lähinnä Flea ihmettelee itsekseen mitä on tapahtunut, ja Caffery puolestaan mahdollisesti lämpenee uudelleen Flealle ihan haluamattaankin. Mielestäni tämä juoni saisi kyllä edetä vähän reippaammin. Kohta se ei nimittäin jaksa enää kiinnostaa.
Mielestäni Hayder kuljettaa tämän kirjan juonta eteenpäin varsin taitavasti. Lukija ei ehdi tylsistymään, sillä uusi käänne tulee, jos tällainen vaara uhkaa. Syyllisestä annettiin sopivasti vihjeitä, jossain vaiheessa jopa arvasin oikeinkin. Hylkäsin ajatuksen ajatellen, että eihän se nyt niin voi olla. Tämä on ehdottomasti plussaa kirjalle. Pidän siitä, kun minua huijataan juonen suhteen. Loppuun asti sai myöskin jännittää, onko tarinalla onnellinen loppu vai ei. Lisäksi Hayder ammentaa taitavasti lisädraamaa Cafferyn aikoinaan kadonneesta veljestä. Caffery nimittäin tietää vastoin oletuksia ainakin osin, miltä kaapattujen lasten vanhemmista tuntuu, mutta ei saa käsitellyksi asiaa. Sellaiseen piinaan tässä kirjassa ei kuitenkaan päädytä kuin The Treatmentissa, mikä on mielestäni hyvä asia. Piinaavan jännitävä kirja kuitenkin muuten oli, karmivakin, joten ehkä se ei sovi herkimmille lukijoille.
Kuten aiemmin mainitsin, kuudeskin osa on minulla jo menossa. Minua kuitenkin vaivaa pienoinen lukublaah, joten se jäi jäähylle ja lueskelen muuta välillä. Aion siihen kuitenkin vielä palata, joten postaus siitäkin on vielä tulossa.
Tuomio: Perusdekkaria huomattavasti parempi, kulkee eteenpäin koko ajan eikä tylsistytä lukijaa. Loppuratkaisu oli yllättävä ja järkyttäväkin, mikä on hyvä. Pidän nimittäin siitä, että lukemani saa minut ajattelemaan.
4+/5
