Tanskankielinen alkuteos: Sekten, 2015
Kustantaja: Like, 2016
Kääntäjä: Päivi Kivelä
Sarja: Ravn
Edellisestä päivityksestä on jo tovi, joten ajattelin jättää suosiolla osan lukemistani kirjoista postaamatta ja käsitellä nyt uusimman lukukokemukseni. Työkiireiden nyt ehkä vähän väistyttyä ehdin postata jälleen sitä mukaa, kun saan kirjoja päätökseen.
Lahko on kolmas osa entisestä poliisista, Thomas Ravnsholdtista eli "Ravnista" kertovassa sarjassa. Ravn on entinen poliisi, joka on alkanut niittää mainetta jonkinlaisena yksityisetsivänä. Tällä kertaa Ravnin apua tarvitsee Ferdinand Mesmer, joka haluaa löytää kadonneen poikansa Jakobin. Etsinnät johtavat johonkin, jota Ravn ei osannut etukäteen aavistaa.
Tähän asti jokaisessa tämän sarjan kirjassa on toistunut sama kuvio: joku tulee Ravnin luokse, pyytää apua kadonneen läheisensä etsimisessä, Ravn kieltäytyy, mutta lopulta suostuu. Lopulta Ravn uppoutuu tehtäväänsä hyvinkin sinnikkäästi ja suorittaa sen loppuun, maksoi mitä maksoi. Syy Ravnin kieltäytymiseen on, että hän keskittyisi selvittämään (ja märehtimään) mieluummin häntä itseään kohdannutta tragediaa. Hänen avovaimonsa Eva nimittäin tapettiin kolme vuotta sitten heidän kotiinsa. Syyllisen uskotaan olevan kesken puuhien yllätetty murtovaras. Ravn löysi Evan palattuaan töistä kotiin, eikä ole vieläkään toipunut. Poliisin ura myös lopahti siihen. Kirja kirjalta asiasta kuitenkin selviää jotain uutta. Tämäkin kirja heittää lukijalle (ja Ravnille) lopussa jälleen uuden tiedonmurun Evan kohtalosta tietysti koukuttaen lukijan lukemaan seuraavankin osan.
Olen kutsunut Ravnia leikkimielisesti tanskalaiseksi Copycat-Harryksi. Ravn nimittäin pyrkii (varsinkin ensimmäisen kirjan alussa) juomaan itsensä hengiltä Jimmy Beamilla ja oluella. Kuulostaako tutulta? Ehkäpä jotain yhtäläisyyksiä on siis havaittavissa Nesbøn Harry Holeen. Tosin Ravnilta puuttuu Harryn karisma ja niinpä hän jää vähän latteaksi. Joka tapauksessa on siis sanottava, että Ravn on varsin tyypillinen pohjoismaisen dekkarin päähenkilö: alkoholiin menevä, keski-ikää lähenevä mies, jota painaa menneisyyden raskas taakka. Älkää tosin käsittäkö väärin, Ravn on hahmona ihan ok. Sitä paitsi hänellä on koira, Møffe. Se on tietysti kaltaiseni kroonisesti koirakuumeisen ihmisen mielestä aina plussaa ja riittävä syy lukea tätä sarjaa edelleen.
Lahko on mielestäni ainakin edellistä osaa, Kadonneita, parempi. Ensimmäinen osa, Langenneet, oli osin hyvin karmiva. Myös tässä kolmannessa osassa tapahtumat johtavat tilanteeseen, jota en olisi osannut arvata. Plussaa tästä, koska kuten aiemminkin olen maininnut, haluan tulla yllätetyksi. Lisäksi Ravn jäi mielestäni varsin mielenkiintoiseen tilanteeseen, kun ajattelee hänen tämänastisia elämäntapojaan. Tämä käänne saa minut spekuloimaan, onko Ravnilla lopulta hyvinkin ikävä loppu. Niinpä tartun uteliaana myös seuraavaan osaan, vaikka aina välillä olen harkinnutkin, että jatkanko tämän sarjan lukemista.
Tuomio: Perusdekkari, kuten koko sarja, eikä sinänsä ole mitenkään mullistava. Jatkuva juoni kuitenkin kiinnostaa sen verran, että näitä tulee luettua. Lisäksi tämä osa oli kuitenkin joiltain osin suuresta dekkarimassasta erottuva, toisin kuin kaksi edellistä osaa. Ehkäpä siis tulevaisuudessakin on odotettavissa parannuksia ja jäänkin mielenkiinnolla odottamaan uutta osaa.
3,5/5
sunnuntai 3. huhtikuuta 2016
lauantai 2. tammikuuta 2016
Jo Nesbø: Verta lumella II: Lisää verta
Norjankielinen alkuteos: Mere blod, 2015
Kustantaja: Johnny Kniga Kustannus, 2015
Kääntäjä: Outi Menna
Sarja: Verta lumella
Minulla kävi tuuri ja sain Nesbøn uusimman, Verta lumella II: Lisää verta, napattua kirjastosta pikalainaan heti sen saapumisen jälkeen. Heti alkuun on mainittava, että juuri Nesbøn Harry Hole -sarja antoi alkusysäyksen dekkarimanialleni. Yhä edelleen hän pitää kärkisijaa minun listallani parhaista dekkaristeista. En usko, että kukaan tätä kärkisijaa uhkaakaan, niin koukkuun aikoinani jäin Harryn touhuihin.
Verta lumella II: Lisää verta on trilogian toinen osa. Ensimmäisen osan luin aiemmin syksyllä. Se oli mielestäni taattua Nesbøä alusta loppuun, tiiviissä paketissa. Se oli varsin näppärä pieni tarina, joka yllätti minut monessakin kohtaa, eikä vähiten lopussa. Nesbø höynäyttää lukijaa paremmin kuin kukaan muu: lukija kuin huomaamattaan olettaa asioita. Yhtäkkiä matto kuitenkin vetäistään jalkojen alta ja kaikki onkin aivan toisin. Tähän ei mielestäni kukaan muu lukemani dekkaristi pysty samassa mittakaavassa ja jatkuvasti, vaikka yksittäisiä hyviä harhautuksia ja koukkuja löytyykin ainakin Slaughterin ja Edwardsonin tuotannoista.
Verta lumella II on itsenäinen kirja. Joitain yhtymäkohtia ensimmäiseen osaan on, mutta päähenkilö on eri. Hän on merkitty mies, joka pakenee kuolemaansa Norjan pohjoisosiin. Siellä hän esittelee itsensä väärällä nimellä, istuskelee autiotuvassa ja kalastelee. Romantiikkaakin löytyy ja lopussa on huipennus.
Mieleeni nousee kuitenkin kysymys. Oliko tämä dekkari? Alkupuolella ehkä noin viiden sivun ajan. Sen lisäksi viimeiset noin 30 sivua olivat dekkaria. Muuten mielestäni dekkarin tunnuspiirteet eivät niinkään täyty. Huono tämä ei kuitenkaan ollut. Nesbøn kerrontatyylissä on jotain, joka koukuttaa minut. Teksti on jollain tavalla viihdyttävää, sujuvaa ja eteenpäin soljuvaa. Olen ehkä vain niin tottunut hänen tyyliinsä ja siksi tyytyväinen, kun saan hänen tuotantoaan lukea.
Tämä toinen osa oli ensimmäistä pidempi. Pitkä tämäkään ei tosin ollut. Ehkä tämä olisi ollut vetävämpi, jos pituudesta olisi karsittu. Tosin täytyy sanoa, että tässä pätee sama mikä monessa Harry Hole -kirjassa. Merkityksettömältä vaikuttavia asioita kuvaillaan varsin tarkkaan ja myöhemmin ne nousevat suureen rooliin tarinan kannalta. Tätä en osannut tämänkään kirjan kohdalla ennakoida, vaikka pitäisi jo osata. Tämä on kuitenkin ehdottomasti plussaa kirjalle ja juuri sitä mitä Nesbøltä odotan, vaikka kirja ei muuten sitä ollutkaan.
Tuomio: Hyvä tarina, mutta ei niinkään hyvä lajityyppinsä edustajana. Kirja ei tarjonnut todella yllättäviä juonenkäänteitä, joita odotin, eikä suurta loppukoukkua, jonka Nesbø tavallisesti tarjoaa. Pieniä näppäriä yllätyksiä tosin oli jokunen.
3,5/5
Kustantaja: Johnny Kniga Kustannus, 2015
Kääntäjä: Outi Menna
Sarja: Verta lumella
Minulla kävi tuuri ja sain Nesbøn uusimman, Verta lumella II: Lisää verta, napattua kirjastosta pikalainaan heti sen saapumisen jälkeen. Heti alkuun on mainittava, että juuri Nesbøn Harry Hole -sarja antoi alkusysäyksen dekkarimanialleni. Yhä edelleen hän pitää kärkisijaa minun listallani parhaista dekkaristeista. En usko, että kukaan tätä kärkisijaa uhkaakaan, niin koukkuun aikoinani jäin Harryn touhuihin.
Verta lumella II: Lisää verta on trilogian toinen osa. Ensimmäisen osan luin aiemmin syksyllä. Se oli mielestäni taattua Nesbøä alusta loppuun, tiiviissä paketissa. Se oli varsin näppärä pieni tarina, joka yllätti minut monessakin kohtaa, eikä vähiten lopussa. Nesbø höynäyttää lukijaa paremmin kuin kukaan muu: lukija kuin huomaamattaan olettaa asioita. Yhtäkkiä matto kuitenkin vetäistään jalkojen alta ja kaikki onkin aivan toisin. Tähän ei mielestäni kukaan muu lukemani dekkaristi pysty samassa mittakaavassa ja jatkuvasti, vaikka yksittäisiä hyviä harhautuksia ja koukkuja löytyykin ainakin Slaughterin ja Edwardsonin tuotannoista.
Verta lumella II on itsenäinen kirja. Joitain yhtymäkohtia ensimmäiseen osaan on, mutta päähenkilö on eri. Hän on merkitty mies, joka pakenee kuolemaansa Norjan pohjoisosiin. Siellä hän esittelee itsensä väärällä nimellä, istuskelee autiotuvassa ja kalastelee. Romantiikkaakin löytyy ja lopussa on huipennus.
Mieleeni nousee kuitenkin kysymys. Oliko tämä dekkari? Alkupuolella ehkä noin viiden sivun ajan. Sen lisäksi viimeiset noin 30 sivua olivat dekkaria. Muuten mielestäni dekkarin tunnuspiirteet eivät niinkään täyty. Huono tämä ei kuitenkaan ollut. Nesbøn kerrontatyylissä on jotain, joka koukuttaa minut. Teksti on jollain tavalla viihdyttävää, sujuvaa ja eteenpäin soljuvaa. Olen ehkä vain niin tottunut hänen tyyliinsä ja siksi tyytyväinen, kun saan hänen tuotantoaan lukea.
Tämä toinen osa oli ensimmäistä pidempi. Pitkä tämäkään ei tosin ollut. Ehkä tämä olisi ollut vetävämpi, jos pituudesta olisi karsittu. Tosin täytyy sanoa, että tässä pätee sama mikä monessa Harry Hole -kirjassa. Merkityksettömältä vaikuttavia asioita kuvaillaan varsin tarkkaan ja myöhemmin ne nousevat suureen rooliin tarinan kannalta. Tätä en osannut tämänkään kirjan kohdalla ennakoida, vaikka pitäisi jo osata. Tämä on kuitenkin ehdottomasti plussaa kirjalle ja juuri sitä mitä Nesbøltä odotan, vaikka kirja ei muuten sitä ollutkaan.
Tuomio: Hyvä tarina, mutta ei niinkään hyvä lajityyppinsä edustajana. Kirja ei tarjonnut todella yllättäviä juonenkäänteitä, joita odotin, eikä suurta loppukoukkua, jonka Nesbø tavallisesti tarjoaa. Pieniä näppäriä yllätyksiä tosin oli jokunen.
3,5/5
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)