Mo Hayder: The Treatment

Kustantaja: Bantam Press, 2001
Sarja: Jack Caffery

Luenhan minä joskus kirjan alusta loppuunkin laittamatta sitä välillä jäähylle. Aiemmin kesällä Kööpenhaminan reissulta tarttui mukaan Mo Hayderin ensimmäinen dekkari, Birdman, joka esittelee tämänkin tarinan päähenkilön, Jack Cafferyn. Jo ensimmäinen osa miellytti ja olisin siirtynyt heti seuraavaan, mutta kirjaa sai vähän aikaa odotella kirjastoon palautuvaksi. Lisää mielenkiintoa tähän toiseen osaan toi, että se on Timesissa äänestetty kymmenen kaikkien aikojen pelottavimman trillerin joukkoon. Täytyihän se nyt sitten saada lukea ja kolmannenkin osan olen jo aloittanut, joten edeltäjäänsä huonommaksi The Treatment ei jäänyt.

The Treatment jatkaa siis lontoolaisen murhatutkijan, Jack Cafferyn tarinaa. Etelä-Lontoosta löytyy kotiinsa vangittu perhe. Perheen äiti ja isä on pahoinpidelty ja poika, Rory, kadonnut. Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan ja jännitys tiivistyy: löytyykö poika elossa?

Kirjakohtaisen juonen lisäksi jatkuu jo edellisessä osassa alkanut juoni, joka tällä kertaa on pääjuonen kanssa samankaltainen. Jack Cafferyn veli katosi lapsena eikä Caffery tänäkään päivänä tiedä mitä veljelle on tapahtunut. Eikä hän liioin ole luopunut toivosta löytää ratkaisu. Näin ollen Roryn katoaminen koskettaa Cafferya voimakkaasti henkilökohtaisellakin tasolla. Jack Caffery onkin kelpo trillerin päähenkilö: ahdistunut, rikki, epätoivoisiinkin tekoihin ryhtyvä, kuinkas muutenkaan. Niitähän dekkarikirjallisuus on pullollaan. Jossain vaiheessa tuli jo mieleen, että Cafferylla menee ainakin yhtä huonosti, ehkä jopa huonommin, kuin Nesbøn Harry Holella.

Oliko kirja sitten pelottava? Olihan se, mutta ei mielestäni sen enempää kuin moni muukaan kirja. Kuitenkaan kirja ei todellakaan jättänyt kylmäksi. Se oli ahdistava, piinaava, masentava, raskas. Lapsiin kohdistuva väkivalta on aiheena sellainen mitä mieluiten välttäisin. Synkkyyttä ja raskautta tarinaan tuo myös Jack Cafferyn tilanne. Hänellä ei oikein mikään mene hyvin. Hän ei pysty päästämään irti menneisyydestä, mikä puolestaan uhkaa tuhota nykyisyyden: hänen parisuhteensa ja kykynsä pitää päänsä kylmänä töissä. Cafferyn kaikkia tekoja ei voi hyväksyä, yhdessä vaiheessa teki mieli jopa hylätä tämä kirja, mutta loppujen lopuksi kuitenkin haluaa tietää miten hänen käy. Saako hän lopulta tietää veljensä kohtalon ja saavuttaa mielenrauhan?

Tämä on hyvä trilleri. Voin vain ihmetellä, miksi tätä brittiläisen kirjailijan sarjaa ei ole käännetty. Yksi sarjan myöhemmistä osista on jopa voittanut Edgar-palkinnon. Sitä paitsi huonompiakin trillereitä on käännetty suomeksi. Ehkäpä trillereitä ja dekkareita vain on niin paljon, että osa jää kääntämättä. Itse kuitenkin olin kirjaan hyvin tyytyväinen. Juoni eteni (myös kirjasta toiseen jatkuva juoni) ja aika ajoin, myös lopussa, pääsi yllättämäänkin. Hayderille on lisäksi annettava tunnustus, että lukemistani dekkaristeista hänellä tuntuu olevan vilkkain mielikuvitus. Ainakin mitä tulee loppuratkaisun karmeuteen. Ehkäpä juuri tämän karmeuden vuoksi kirja on tuonne kymmenen pelottavimman joukkoon päätynytkin.

Tuomio: Perusaineksista koottu trilleri, mutta ehdottomasti parhaasta päästä. En kuitenkaan suosittele herkille lukijoille, sillä mukana on karmeita kohtia. Kirjassa saisi myös olla vähän jotain kevennystä, aihe sinänsä on niin kovin raskas. Varsinaiseksi ahmimiseksi lukeminen ei myöskään mennyt, mutta se johtui ehkä ainakin osittain siitä, että luin englanniksi. Kesken en kuitenkaan olisi myöskään jättänyt. Vetävä, yllättäväkin juoni ja kiinnostava päähenkilö takaavat sen, että luen näitä enemmänkin.

4+/5

Arne Dahl: Eurooppa blues

Ruotsinkielinen alkuteos: Europa blues, 2001
Kustantaja: Otava, 2006
Kääntäjä: Kirsti Simonsuuri
Sarja: A-ryhmä

Edellisen postauksen kirjasta, Pudotuspelistä, jäin sen verran koukkuun, että haalin itselleni sarjan seuraavan osan, Vuoren huipulle, jonka luinkin alusta loppuun hyvinkin äkkiä. Siitä jatkoinkin samalla palolla vielä suoraan seuraavaan osaan, tämän postauksen otsikossa komeilevaan kirjaan, Europa blues. Selvästikin jään tähän sarjaan aaltoillen koukkuun, koska jälleen kerran innostus ei riittänyt loppuun asti, vaan tämäkin kirja jäi muiden dekkareiden jalkoihin ja tauolle pitkäksi aikaa.

Europa blues on siis A-ryhmästä kertovan sarjan neljäs osa ja tarina jatkuu kronologisesti. Verrattuna edellisen postauksen Pudotuspeliin mukaan kuvioihin on tullut Vuoren huipulle kirjan myötä A-ryhmän uusi jäsen, Sara Svenhagen. Näin ollen saadaan myös uusia kuvioita henkilöiden yksityiselämään.

Tässä tarinassa A-ryhmä saa vastaansa joukon erillisiä tapauksia: pari murhaa, katoaminen ja pari muuta sattumusta. Näiden välillä arvellaan kuitenkin olevan yhteys. Juoni oli mielestäni hieman hajanainen, osin varmasti omaakin syytäni, sillä jätin kirjan välillä kesken ja ehdin varmaankin unohtaa osan. Sama vaiva oli tosin mielestäni myös edellisellä sarjan osalla. Juonen hajanaisuus olikin varmaan syynä siihen, että en kirjaa jaksanut heti alusta loppuun lukea vaan etsin muuta luettavaa.

Kirja nostaa kuitenkin esiin vakavia aiheita, jotka saavat lukijan miettimään. Tämä on myös aina plussaa ja syy siihen, miksi joskus mietin ovatko ainakaan kaikki dekkarit ainakaan yksin omaan "kevyttä kesälukemista". Juoni nimittäin liittyy Toisen maailmansodan aikaisiin keskitysleireihin.

Sinänsä Europa blues on hyvä perusdekkari ja loppuratkaisu oli ihan näppärä, mutta ei mielestäni yllä Pudotuspelin tasolle. Dahl on myös säilyttänyt oman persoonallisen tyylinsä, mistä ehdottomasti plussaa ja mikä myös oli syynä siihen, että innostuin lukemaan kirjan loppuun tauon jälkeen. Varsinaista moitittavaa en kirjasta myöskään löydä. Plussaa on myös se, että tämän kirjan myötä sai jälleen tavata jo tutuksi tulleet henkilöhahmot ja heidän tarinaansa kuljetettiin eteenpäin.

Tuomio: Perusdekkari, ei erityisen koukuttava, ei yhtä vetävä ja selkeä kokonaisuus kuin sarjan toinen osa, Pudotuspeli. Kuitenkin puolustaa paikkaansa eikä sammuta kiinnostusta sarjaan, vaikka kiirettä seuraavan osan lukemiseen ei olekaan. Dahlilla on myös sen verran poikkeava tyyli, että häntä lukee vaihtelun vuoksi aina välillä mielellään, vaikka hän ei parhaimmilleen yltäisikään.

3/5