Kustantaja: Crime Time, 2017
Sarja: Antti Hautalehto
Kun nyt vauhtiin pääsin sekä dekkarien lukemisessa että blogin kirjoittamisessa, antaa nyt sitten mennä vain. Pidin Antti Hautalehto -sarjan neljännestä osasta siinä määrin, että jatkoin suoraan seuraavaan osaan. Nyt olenkin ajan tasalla.
Tuonen korppi on porvoolaisesta komisariosta, Antti Hautalehdosta kertovan sarjan viides osa. Rakenteeltaan kertomus on vaihteeksi perinteinen dekkari. Alussa louhoksella touhuavat pojat löytävät ihmisen käden. Poliisin tutkimuksen myötä löytyy loputkin ruumiista. Näin Hautalehto ja kumppanit pääsevät selvittämään kuka sen teki.
Tällä kertaa tarinan painopiste onkin taas pääosin Hautalehdon ryhmän tekemässä poliisityössä. Tarinan huumorikaan ei häirinnyt tällä kertaa vaan päinvastoin nauroin ääneen useampaankin otteeseen. Hieman sai myös jälleen jännittää päähenkilömmekin hyvinvoinnin puolesta, vaikka tätä jännitysmomenttia olisi voinut ehkä pidemmällekin viedä.
Pidin tästä kirjasta enemmän kuin edellisestä osasta. Ehkäpä siksi, että se on enemmän sitä mitä Hautalehto-dekkarilta odotan. Koiristakin saa taas plussaa. Kirjan loppuratkaisusta annan myös plussaa, sillä se oli poikkeuksellisen järkyttävä. Sinänsä ei ole kiva lukea kyseisestä aiheesta, mutta dekkarissa luen aina eduksi, jos se yllättää ja saa ajattelemaan, vaikka se sitten järkyttäisikin.
Edelliseenkin postaukseen liittyen haluan vielä mainita, että Rönnbackan henkilöt eivät jää pinnallisiksi, vaan heidän tuntemuksiinsa mennään syvemmin. Se tuo kirjaan moniulotteisuutta ja myöskin pitää mielenkiintoa yllä kirjasta toiseen, vaikka mitään mullistavia käänteitä ei päähenkilöiden elämässä joka kirjassa olisikaan.
Tuomio: Edeltäjäänsä parempi dekkari. Yleisestikin ottaen näihin kirjoihin voi luottaa, ne tuovat yleensä sen mitä niiltä odottaakin: varmasti etenevän tarinan, joka myös yllättää.
4/5
sunnuntai 31. joulukuuta 2017
Christian Rönnbacka: Kaikki mitä kiiltää
Kustantaja: Crime Time, 2016
Sarja: Antti Hautalehto
Olen kenties innostunut uudelleen kahdesta asiasta: dekkarien lukemisesta ja tämän blogin kirjoittamisesta. Taisi vierähtää jopa pari vuotta, joiden aikana en juurikaan lukenut dekkareita. Tämän seurauksena jäi rästiin monien luottodekkaristieni uutuuksia. Nyt olen taas käynyt niihin käsiksi. Tässä siis ensimmäisenä Rönnbackalta dekkari, joka ei enää edes ole se uusin.
Kaikki mikä kiiltää on porvoolaisesta poliisista, Antti Hautalehdosta, kertovan sarjan viides osa. Tällä kertaa Hautalehto kiinnittää huomiota siihen, että Keskusrikospoliisi pitää Porvoossa silmällä tiettyjä nuorison edustajia. Lukijalle paljastuukin tästä enemmän hyvin pian, sillä kirjassa seurataan salakuljetuskeikkaa nuorten näkökulmasta. Nuoret joutuvatkin keikallaan odottamattomaan tilanteeseen.
Tällä kertaa kirjan rakenne poikkesi perinteisestä dekkarista. Nyt ei ollut perinteistä "kuka sen teki" -asetelmaa, vaan jännitys perustui nuorten tilanteen seuraamiseen. Lopussa tietysti oli toiminnallinen loppuhuipennus, johon tarinamme sankarikin itsensä pisti mukaan. Poikkeavasta rakenteestaan huolimatta mielenkiintoni pysyi yllä ja kirja piti otteessaan. Plussaa tästä.
Olen pitänyt sarjan edellisistä osista tätä enemmän. Tarina sinänsä oli kyllä hyvä, mutta se oli ehkä muuta kuin odotin. Hautalehdon ja hänen alaistensa osuus jäi melko pieneksi tässä kirjassa ja heidän touhujaan olisin kuitenkin halunnut seurata. Tällä kertaa myös kirjan ronski huumori pisti silmään enemmän kuin yleensä, mutta ehkä se oli vain minun tottumattomuuttani. Olenhan nyt kyllästänyt itseäni romanttisella kirjallisuudella mistä moista sanailua ei löydy.
Antti Hautalehto puolestaan jatkaa tässäkin kirjassa omaan taattuun tyyliinsä. Hän on edelleen sama työnsä tunnollisesti hoitava, kuitenkin hieman äkkipikainen pohjalainen. Yksityiselämässä hänellä menee kohtalaisen hyvin (harvinaista dekkarimaailmassa), sillä hän olelee ja elelee onnellisesti naisystävänsä kanssa.
Pisteet Rönnbackalle siitä, että hänen tarinansa kulkee eikä hän myöskään kaihda mitään aihealueita. Monesti dekkareissa on asioita, joita ei vain voi tapahtua. Tämä tekee niistä ennalta arvattavia ja sitä kautta vähän tylsiä. Taisin edellisenkin Hautalehto-kirjan kohdalla todeta, että Rönnbackalla ei ole tätä ongelmaa.
Ja kroonisesti koirakuumeinen ihminen antaa taas plussaa siitä, että Hautalehdon avovaimolla on kaksi koiraa!
Tuomio: Jännittävä ja yllättäväkin kertomus, vaikkakin muuta kuin mitä odotin. Erilaisuus on kuitenkin myös hyvästä, varmasti kyllästyisin myös siihen, jos nämä kaikki olisivat samanlaisia.
4-/5
Sarja: Antti Hautalehto
Olen kenties innostunut uudelleen kahdesta asiasta: dekkarien lukemisesta ja tämän blogin kirjoittamisesta. Taisi vierähtää jopa pari vuotta, joiden aikana en juurikaan lukenut dekkareita. Tämän seurauksena jäi rästiin monien luottodekkaristieni uutuuksia. Nyt olen taas käynyt niihin käsiksi. Tässä siis ensimmäisenä Rönnbackalta dekkari, joka ei enää edes ole se uusin.
Kaikki mikä kiiltää on porvoolaisesta poliisista, Antti Hautalehdosta, kertovan sarjan viides osa. Tällä kertaa Hautalehto kiinnittää huomiota siihen, että Keskusrikospoliisi pitää Porvoossa silmällä tiettyjä nuorison edustajia. Lukijalle paljastuukin tästä enemmän hyvin pian, sillä kirjassa seurataan salakuljetuskeikkaa nuorten näkökulmasta. Nuoret joutuvatkin keikallaan odottamattomaan tilanteeseen.
Tällä kertaa kirjan rakenne poikkesi perinteisestä dekkarista. Nyt ei ollut perinteistä "kuka sen teki" -asetelmaa, vaan jännitys perustui nuorten tilanteen seuraamiseen. Lopussa tietysti oli toiminnallinen loppuhuipennus, johon tarinamme sankarikin itsensä pisti mukaan. Poikkeavasta rakenteestaan huolimatta mielenkiintoni pysyi yllä ja kirja piti otteessaan. Plussaa tästä.
Olen pitänyt sarjan edellisistä osista tätä enemmän. Tarina sinänsä oli kyllä hyvä, mutta se oli ehkä muuta kuin odotin. Hautalehdon ja hänen alaistensa osuus jäi melko pieneksi tässä kirjassa ja heidän touhujaan olisin kuitenkin halunnut seurata. Tällä kertaa myös kirjan ronski huumori pisti silmään enemmän kuin yleensä, mutta ehkä se oli vain minun tottumattomuuttani. Olenhan nyt kyllästänyt itseäni romanttisella kirjallisuudella mistä moista sanailua ei löydy.
Antti Hautalehto puolestaan jatkaa tässäkin kirjassa omaan taattuun tyyliinsä. Hän on edelleen sama työnsä tunnollisesti hoitava, kuitenkin hieman äkkipikainen pohjalainen. Yksityiselämässä hänellä menee kohtalaisen hyvin (harvinaista dekkarimaailmassa), sillä hän olelee ja elelee onnellisesti naisystävänsä kanssa.
Pisteet Rönnbackalle siitä, että hänen tarinansa kulkee eikä hän myöskään kaihda mitään aihealueita. Monesti dekkareissa on asioita, joita ei vain voi tapahtua. Tämä tekee niistä ennalta arvattavia ja sitä kautta vähän tylsiä. Taisin edellisenkin Hautalehto-kirjan kohdalla todeta, että Rönnbackalla ei ole tätä ongelmaa.
Ja kroonisesti koirakuumeinen ihminen antaa taas plussaa siitä, että Hautalehdon avovaimolla on kaksi koiraa!
Tuomio: Jännittävä ja yllättäväkin kertomus, vaikkakin muuta kuin mitä odotin. Erilaisuus on kuitenkin myös hyvästä, varmasti kyllästyisin myös siihen, jos nämä kaikki olisivat samanlaisia.
4-/5
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)