lauantai 19. syyskuuta 2015

Patricia Cornwell: Ruumiin todistus

Englanninkielinen alkuteos: Body of evidence, 1991
Kustantaja: Otava, 1994
Kääntäjä: Erkki Jukarainen
Sarja: Kay Scarpetta

Kuten lupailin, jatkoin Post Mortemista suoraan sarjan toiseen osaan, koska se oli pöydällä odottamassa. Luin sen jopa kiltisti alusta loppuun.

Ruumiin todistus on siis toinen osa kuolinsyytutkija Kay Scarpettasta kertovassa kirjojen sarjassa. Tällä kertaa Scarpetta ja kumppanit tutkivat nuoren, kauniin naiskirjailijan raakaa murhaa. Raa'at tapahtumat eivät jää tähän, kuten odottaa saattaa. Lisäksi tapahtumat kietoutuvat henkilökohtaisesti Kay Scarpetan ympärille, kuten odottaa myös saattoi.

Edellisestä kirjasta Scarpettan lisäksi on mukana komisarioksi ylennyt Pete Marino sekä profiloija Benton Wesley. Scarpettan sisarentytär sen sijaan on mukana vain maininnan tasolla. Kuten edellisessä kirjassa, mukana on myös Scarpettan miessuhteita, mies tosin on vaihtunut. Mikään juonikuvio ei varsinaisesti jatkunut Post Mortemista tähän kirjaan, minkä lasken miinukseksi. Yksi suurimpia syitä nimittäin siihen, miksi ahmin dekkareita on, että haluan seurata päähenkilöiden elämän kulkua. Luulisin kuitenkin (olen spoilannut itseäni netin avustuksella), että tämä korjaantuu, kun sarja etenee pidemmälle. Henkilöiden yksityiselämä jäi muutenkin hyvin vähälle, paitsi niiltä osin, kun se liittyi murhajuoneen. Wesleyn hahmoa valotettiin hieman lisää, Marino sen sijaan meni mielestäni huonompaan suuntaan. Tällä kertaa hänestä ilmeni enemmän negatiivisia piirteitä ja hahmo jäi latteammaksi kuin edellisessä kirjassa.

Tämä ei ollut huono kirja. Sanoisin, että se on perusdekkari. Se ei yltänyt edeltäjänsä tasolle ja paikoin olin jopa kyllästynyt ja harkitsin ottavani käteeni muuta luettavaa. Tosin loppuratkaisu oli itse asiassa mielestäni parempi tällä kertaa, koska sitä pohjustettiin paremmin. Mitään vikaa tässä kirjassa ei ollutkaan, mutta olen jo niin dekkarien kyllästämä, että perushyvä ei aina tahdo riittää.  En aio hylätä Kay Scarpettaa ja aloitinkin jo seuraavaa osaa. Se saa kuitenkin nyt väistyä neljännen Millennium-kirjan tieltä, jonka onnistuin nappaamaan kirjastosta pikalainaan. Lupaankin seuraavaksi uutta ruotsalaista dekkaria.

Tuomio: Perushyvä dekkari, jonka juoni kantaa ja pari kertaa yllättääkin, mutta ei koukuta. En osaa ylistää tätä korkeuksiin, mutta en myöskään moittia.

3/5

maanantai 14. syyskuuta 2015

Patricia Cornwell: Post Mortem

Englanninkielinen alkuteos: PostMortem, 1990
Kustantaja: Otava, 1994
Kääntäjä: Erkki Jukarainen
Sarja: Kay Scarpetta

Nyt seuraakin sitten sitä lupaamaani Kay Scarpettaa. No tämä kirja jäikin sitten vähäksi aikaa jäähylle, kuten moni muukin tämän blogin postauksien kirjoista. En siis ole parantanut tapojani. Niin tunnettu kuin Patricia Cornwell dekkarien saralla onkin, minä olen aina jättänyt hänet varsin vähälle huomiolle. Tämä johtunee lähinnä siitä, että viimeaikaisen dekkarimaniani aikana olen keskittynyt hyvin pitkälti pohjoismaiseen dekkarikirjallisuuteen. Aiemmin taas luin lähinnä Agatha Christietä, ja kun hänen Poirot-kirjansa alkoivat käydä vähiin, opiskelut söivät lukuaikaa, ja laajensin muutenkin myös muuhun kirjallisuuteen. Lisäksi luin lukioaikana yhden Kay Scarpettan englanniksi ja pidin sitä ehkä vähän liian raakana. Nykyisin taidan olla kovanahkaisempi lukija. Kuitenkin kirjan henkilöt kiinnostivat ja muistan kirjoittaneeni dekkareita käsitelleeseen äidinkielen aineeseeni, että hyvinkin mahdollisesti palaan Cornwellin tuotantoon juurikin kiinnostavien henkilöiden ja heidän välistensä suhteiden vuoksi. Se päivä on täällä tänään.

Odotukseni eivät siis olleet toisaalta kovinkaan korkealla, kun avasin tämän kirjan kannen. Toisaalta kirjablogimaailmasta löytyy paljon positiivisia arvioita ja hartaita Kay Scarpettan ystäviä. Jollain tapaa odotin siis ehkä paljonkin, vaikkakin oma vanha kokemukseni kertoi muuta. Aluksi en niin innostunutkaan tästä. Ei tässä mitään vikaa ollut, luin sitä ihan mielelläni, mutta en jäänyt koukkuun. Sitten tuli jotain muuta mielenkiintoisempaa (kuten tavallista), johon varmaankin jäin koukkuun, ja tämä jäi. Kuitenkin, nyt kun tämä alkaa olla aika palauttaa kirjastoon, päätin sen lukea, koska pidin sitä kuitenkin ihan hyvänä. Täytyykin sanoa, että tämä oli positiivinen yllätys.

Post Mortem on ensimmäinen teos kuolinsyytutkija Kay Scarpetasta kertovien kirjojen sarjassa. Kirjat sijoittuvat Richmondiin. Tässä kirjassa kaupunkia vavisuttaa kuristusmurhien sarja. Kirjassa on minä-kertoja, Kay Scarpetta, joten lukija saa seurata tapausten ratkomista hänen kauttaan. Lisäksi lukija pääsee tutustumaan jonkin verran Kayn sisarentyttäreen Lucyyn ja pääsee perille myös Kayn miessuhteista.

Monesti minua koukuttaa dekkareissa enemmän kirjasta toiseen jatkuva juoni ja päähenkilön sotkuinen elämä. Ainakaan tässä ensimmäisessä Cornwellin kirjassa tämäntyyppiset juonet eivät nouse suureenkaan rooliin, vaan kirjakohtainen juoni kantaa teoksen. Siinä tulee juuri sopivasti sopivan yllättäviä käänteitä, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Loppuratkaisuun olin hieman pettynyt, mutta siitä ei sen enempää, jotta en spoilaa. Toinen tämän kirjan valtti sen sijaan on ehdottomasti henkilöhahmot. Kay Scarpetta itse ei sinänsä tehnyt minuun vielä kovinkaan suurta vaikutusta. Ainakaan hänessä ei ollut mitään poikkeavaa, mutta luultavasti hänen hahmonsa kehittyy muiden kirjojen myötä. Mielestäni hänessä ainakin on potentiaalia. Tutkimuksia johtavaa poliisia, Pete Marinoa, sen sijaan pidin mielenkiintoisempana. Tämä on sikäli yllättävää, sillä Marino ei ole ollenkaan sellainen hahmo mistä yleensä pidän. Koin kuitenkin viihdyttävänä seurata miten Marinon ja Scarpetan välinen suhde kehittyy. Scarpetta suhtautui Marinoon aluksi hyvin varauksella ja oli varma, että Marino ei arvosta häntä, koska hän on nainen. Kirjan edetessä kuitenkin käy selväksi, että tämä ei pidä paikkansa, vaan Marino on hyvinkin reilu Scarpettaa kohtaan ja pitää tämän ajan tasalla, joskus jopa riskeeraten oman etunsa. Marinoon siis päti sanonta "ei koiraa karvoihin katsominen", sillä minäkin, Scarpetan tavoin, sain hänestä ensin todellista negatiivisemman kuvan.

Kirja ei myöskään karmivasta aiheestaan huolimatta ole mitenkään erityisen synkkä tai raskas. Huumoriakin vähän löytyy. Kirja ei myöskään ole erityisen raaka. Sanoisin, että tämä on hyvistä aineksista koottu perusdekkari, joka ei petä vaikka ei koukutakaan kuin hetkellisesti.

Tuomio: Tämä kirja tuo siinä mielessä mieleen Agatha Christien teokset, että tässäkään ei tarvita sivujuonia lukijan mielenkiinnon ylläpitämiseksi, ei ainakaan kovin hallitsevia sellaisia. Juoni on itsessään vetävä ja henkilöhahmot niin moniulotteisia, että tätä lukee mielellään. Yllätyin monestikin, joten tämä kirja ansaitsee keskitasoa paremmat pisteet. Ehdottomasti luen lisää, mutta tuskin kuitenkaan koko sarjaa putkeen.

4/5 

torstai 3. syyskuuta 2015

Mo Hayder: Ritual

Kustantaja: Bantam Press, 2008
Sarja: Jack Caffery

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, Mo Hayderin Jack Caffery -sarjan kolmas osa oli jo menossa ja luinkin sen jälleen alusta loppuun ilman jäähyjä. Neljättä osaa saankin sitten vähän taas odotella, joten välillä täytyy mennä laajemmin tunnetun Kay Scarpettan pariin.

Kuitenkin nyt on siis postausvuorossa Ritual. Tällä kertaa on hypätty ajassa eteenpäin, ja tarinamme päähenkilö Jack Caffery on muuttanut Lontoosta Bristoliin. Cafferyn parisuhde on kariutunut (tarina jättää mielestäni ainakin osittain epäselväksi, että miksi) ja ilmeisestikin hän pyrkii jättämään vanhoja kuvioita taakseen. Työ Lontoossa muistuttaa häntä liiaksi hänen veljensä katoamisesta. Cafferyn vasta aloitettua uuden työnsä Bristolin satamasta löytyy kaksi kättä, ei kuitenkaan ruumista. Ruumiin löytyminen onkin sitten Cafferyn tehtävä. Jäljet johtavat mustan magian suuntaan. Lisäksi Ritual tuo henkilögalleriaan uuden hahmon, poliisisukeltaja Phoebe "Flea" Marleyn, jonka osuus kirjassa nouseekin yhtä suureksi kuin Cafferyn.

Kirjasta toiseen jatkuva juoni etenee nyt huomattavasti vähemmän kun edellisessä osassa. Se on tosin koko ajan taustalla, mutta lähinnä mainintoina silloin tällöin. Uutena vivahteena tähän juoneen mukaan tulee myös toinen uusi henkilö "The Walking Man". Tutustumalla häneen ja kuulemalla hänen tarinansa Caffery yrittää saada helpotusta omaan tilanteeseensa. Nähtäväksi varmaan jää, onnistuiko Caffery. Edelleenkin nimittäin hänen epätoivonsa siitä, että hän ei tiedä mitä hänen veljelleen tapahtui, johtaa hallitsemattomiin tilanteisiin töissä.

Tarinan toiseksi päähenkilöksi nousee tosiaan Flea Marley, jolla on oma raskas menneisyytensä. Hänen vanhempansa ovat hukkuneet sukellusonnettomuudessa. Flea kantaa tästä syyllisyyttä ja hänellä on kova tarve saada tietää mitä todella tapahtui. Flea lieneekin yhtä rikki kuin Caffery ja tästä syytä toivoisinkin hahmojen vielä löytävän toisensa. Jack Caffery tarvitsisi naisen joka ymmärtää hänen tuskansa.

Tässäkin osassa loppuratkaisu oli karmiva, mutta perinteisempi kuin aiemmin Hayderin kirjoissa. Muutenkaan Ritual ei yltänyt edellisen osan tasolle, vaikka ei huono ollutkaan. Ei ollenkaan. Kuitenkin minulla oli ajoittain vaikeuksia jaksaa seurata ja välillä palasin taaksekin päin. Tämä tosin saattoi johtua siitäkin, että luin tätä lähes aina nukahtamispisteessä illalla. Jotain tietysti kertoo sekin, että kirja ei ollut riittävän koukuttava pitääkseen minut hereillä. Loppuratkaisu kuitenkin yllätti, en osannut arvata syyllistä ollenkaan tälläkään kertaa. Siitä kirja saa plussaa. Muutenkin tämä parani mielestäni loppua kohden, kun Jack ja Flea alkoivat tehdä yhteistyötä. Tämä kirja ei myöskään ollut henkisesti niin raskasta ja synkkää luettavaa kuin edellinen osa.

Kirjan lopussa on kirjailijan kertomaa hänen suhteestaan Jack Cafferyyn. Tämä teksti oli varsin viihdyttävää luettavaa, enkä suosittele hyppäämään senkään yli. Tästä tekstistä myös selviää, että Hayder meinasi ensin aloittaa Flea Marley -sarjan, mutta keksikin sitten the Walking Manin. The Walking Man ja Jack Caffery sopivat yhteen, joten Flea Marleyn oli annettava tilaa.

Tuomio: Perusaineksista koottu trilleri jälleen. Toimiva, vaikkakaan aihe ei tuntunut kovin omaperäiseltä. Ritual ei myöskään ollut niin tiivistunnelmainen eikä tapahtumatäyteinen kuin the Treatment, ainakaan minä en kokenut sitä niin. Mielenkiintoni tähän sarjaan ei kuitenkaan mennyt. Uskon sen antavan minulle vielä paljonkin ja aloitan seuraavan osan heti, kun saan sen kirjastosta käsiini.

3,5/5