Kustantaja: Otava, 1994
Kääntäjä: Erkki Jukarainen
Sarja: Kay Scarpetta
Nyt seuraakin sitten sitä lupaamaani Kay Scarpettaa. No tämä kirja jäikin sitten vähäksi aikaa jäähylle, kuten moni muukin tämän blogin postauksien kirjoista. En siis ole parantanut tapojani. Niin tunnettu kuin Patricia Cornwell dekkarien saralla onkin, minä olen aina jättänyt hänet varsin vähälle huomiolle. Tämä johtunee lähinnä siitä, että viimeaikaisen dekkarimaniani aikana olen keskittynyt hyvin pitkälti pohjoismaiseen dekkarikirjallisuuteen. Aiemmin taas luin lähinnä Agatha Christietä, ja kun hänen Poirot-kirjansa alkoivat käydä vähiin, opiskelut söivät lukuaikaa, ja laajensin muutenkin myös muuhun kirjallisuuteen. Lisäksi luin lukioaikana yhden Kay Scarpettan englanniksi ja pidin sitä ehkä vähän liian raakana. Nykyisin taidan olla kovanahkaisempi lukija. Kuitenkin kirjan henkilöt kiinnostivat ja muistan kirjoittaneeni dekkareita käsitelleeseen äidinkielen aineeseeni, että hyvinkin mahdollisesti palaan Cornwellin tuotantoon juurikin kiinnostavien henkilöiden ja heidän välistensä suhteiden vuoksi. Se päivä on täällä tänään.
Odotukseni eivät siis olleet toisaalta kovinkaan korkealla, kun avasin tämän kirjan kannen. Toisaalta kirjablogimaailmasta löytyy paljon positiivisia arvioita ja hartaita Kay Scarpettan ystäviä. Jollain tapaa odotin siis ehkä paljonkin, vaikkakin oma vanha kokemukseni kertoi muuta. Aluksi en niin innostunutkaan tästä. Ei tässä mitään vikaa ollut, luin sitä ihan mielelläni, mutta en jäänyt koukkuun. Sitten tuli jotain muuta mielenkiintoisempaa (kuten tavallista), johon varmaankin jäin koukkuun, ja tämä jäi. Kuitenkin, nyt kun tämä alkaa olla aika palauttaa kirjastoon, päätin sen lukea, koska pidin sitä kuitenkin ihan hyvänä. Täytyykin sanoa, että tämä oli positiivinen yllätys.
Post Mortem on ensimmäinen teos kuolinsyytutkija Kay Scarpetasta kertovien kirjojen sarjassa. Kirjat sijoittuvat Richmondiin. Tässä kirjassa kaupunkia vavisuttaa kuristusmurhien sarja. Kirjassa on minä-kertoja, Kay Scarpetta, joten lukija saa seurata tapausten ratkomista hänen kauttaan. Lisäksi lukija pääsee tutustumaan jonkin verran Kayn sisarentyttäreen Lucyyn ja pääsee perille myös Kayn miessuhteista.
Monesti minua koukuttaa dekkareissa enemmän kirjasta toiseen jatkuva juoni ja päähenkilön sotkuinen elämä. Ainakaan tässä ensimmäisessä Cornwellin kirjassa tämäntyyppiset juonet eivät nouse suureenkaan rooliin, vaan kirjakohtainen juoni kantaa teoksen. Siinä tulee juuri sopivasti sopivan yllättäviä käänteitä, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Loppuratkaisuun olin hieman pettynyt, mutta siitä ei sen enempää, jotta en spoilaa. Toinen tämän kirjan valtti sen sijaan on ehdottomasti henkilöhahmot. Kay Scarpetta itse ei sinänsä tehnyt minuun vielä kovinkaan suurta vaikutusta. Ainakaan hänessä ei ollut mitään poikkeavaa, mutta luultavasti hänen hahmonsa kehittyy muiden kirjojen myötä. Mielestäni hänessä ainakin on potentiaalia. Tutkimuksia johtavaa poliisia, Pete Marinoa, sen sijaan pidin mielenkiintoisempana. Tämä on sikäli yllättävää, sillä Marino ei ole ollenkaan sellainen hahmo mistä yleensä pidän. Koin kuitenkin viihdyttävänä seurata miten Marinon ja Scarpetan välinen suhde kehittyy. Scarpetta suhtautui Marinoon aluksi hyvin varauksella ja oli varma, että Marino ei arvosta häntä, koska hän on nainen. Kirjan edetessä kuitenkin käy selväksi, että tämä ei pidä paikkansa, vaan Marino on hyvinkin reilu Scarpettaa kohtaan ja pitää tämän ajan tasalla, joskus jopa riskeeraten oman etunsa. Marinoon siis päti sanonta "ei koiraa karvoihin katsominen", sillä minäkin, Scarpetan tavoin, sain hänestä ensin todellista negatiivisemman kuvan.
Kirja ei myöskään karmivasta aiheestaan huolimatta ole mitenkään erityisen synkkä tai raskas. Huumoriakin vähän löytyy. Kirja ei myöskään ole erityisen raaka. Sanoisin, että tämä on hyvistä aineksista koottu perusdekkari, joka ei petä vaikka ei koukutakaan kuin hetkellisesti.
Tuomio: Tämä kirja tuo siinä mielessä mieleen Agatha Christien teokset, että tässäkään ei tarvita sivujuonia lukijan mielenkiinnon ylläpitämiseksi, ei ainakaan kovin hallitsevia sellaisia. Juoni on itsessään vetävä ja henkilöhahmot niin moniulotteisia, että tätä lukee mielellään. Yllätyin monestikin, joten tämä kirja ansaitsee keskitasoa paremmat pisteet. Ehdottomasti luen lisää, mutta tuskin kuitenkaan koko sarjaa putkeen.
4/5
Post Mortem on ensimmäinen teos kuolinsyytutkija Kay Scarpetasta kertovien kirjojen sarjassa. Kirjat sijoittuvat Richmondiin. Tässä kirjassa kaupunkia vavisuttaa kuristusmurhien sarja. Kirjassa on minä-kertoja, Kay Scarpetta, joten lukija saa seurata tapausten ratkomista hänen kauttaan. Lisäksi lukija pääsee tutustumaan jonkin verran Kayn sisarentyttäreen Lucyyn ja pääsee perille myös Kayn miessuhteista.
Monesti minua koukuttaa dekkareissa enemmän kirjasta toiseen jatkuva juoni ja päähenkilön sotkuinen elämä. Ainakaan tässä ensimmäisessä Cornwellin kirjassa tämäntyyppiset juonet eivät nouse suureenkaan rooliin, vaan kirjakohtainen juoni kantaa teoksen. Siinä tulee juuri sopivasti sopivan yllättäviä käänteitä, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Loppuratkaisuun olin hieman pettynyt, mutta siitä ei sen enempää, jotta en spoilaa. Toinen tämän kirjan valtti sen sijaan on ehdottomasti henkilöhahmot. Kay Scarpetta itse ei sinänsä tehnyt minuun vielä kovinkaan suurta vaikutusta. Ainakaan hänessä ei ollut mitään poikkeavaa, mutta luultavasti hänen hahmonsa kehittyy muiden kirjojen myötä. Mielestäni hänessä ainakin on potentiaalia. Tutkimuksia johtavaa poliisia, Pete Marinoa, sen sijaan pidin mielenkiintoisempana. Tämä on sikäli yllättävää, sillä Marino ei ole ollenkaan sellainen hahmo mistä yleensä pidän. Koin kuitenkin viihdyttävänä seurata miten Marinon ja Scarpetan välinen suhde kehittyy. Scarpetta suhtautui Marinoon aluksi hyvin varauksella ja oli varma, että Marino ei arvosta häntä, koska hän on nainen. Kirjan edetessä kuitenkin käy selväksi, että tämä ei pidä paikkansa, vaan Marino on hyvinkin reilu Scarpettaa kohtaan ja pitää tämän ajan tasalla, joskus jopa riskeeraten oman etunsa. Marinoon siis päti sanonta "ei koiraa karvoihin katsominen", sillä minäkin, Scarpetan tavoin, sain hänestä ensin todellista negatiivisemman kuvan.
Kirja ei myöskään karmivasta aiheestaan huolimatta ole mitenkään erityisen synkkä tai raskas. Huumoriakin vähän löytyy. Kirja ei myöskään ole erityisen raaka. Sanoisin, että tämä on hyvistä aineksista koottu perusdekkari, joka ei petä vaikka ei koukutakaan kuin hetkellisesti.
Tuomio: Tämä kirja tuo siinä mielessä mieleen Agatha Christien teokset, että tässäkään ei tarvita sivujuonia lukijan mielenkiinnon ylläpitämiseksi, ei ainakaan kovin hallitsevia sellaisia. Juoni on itsessään vetävä ja henkilöhahmot niin moniulotteisia, että tätä lukee mielellään. Yllätyin monestikin, joten tämä kirja ansaitsee keskitasoa paremmat pisteet. Ehdottomasti luen lisää, mutta tuskin kuitenkaan koko sarjaa putkeen.
4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti