Patricia Cornwell: Ruumiin todistus

Englanninkielinen alkuteos: Body of evidence, 1991
Kustantaja: Otava, 1994
Kääntäjä: Erkki Jukarainen
Sarja: Kay Scarpetta

Kuten lupailin, jatkoin Post Mortemista suoraan sarjan toiseen osaan, koska se oli pöydällä odottamassa. Luin sen jopa kiltisti alusta loppuun.

Ruumiin todistus on siis toinen osa kuolinsyytutkija Kay Scarpettasta kertovassa kirjojen sarjassa. Tällä kertaa Scarpetta ja kumppanit tutkivat nuoren, kauniin naiskirjailijan raakaa murhaa. Raa'at tapahtumat eivät jää tähän, kuten odottaa saattaa. Lisäksi tapahtumat kietoutuvat henkilökohtaisesti Kay Scarpetan ympärille, kuten odottaa myös saattoi.

Edellisestä kirjasta Scarpettan lisäksi on mukana komisarioksi ylennyt Pete Marino sekä profiloija Benton Wesley. Scarpettan sisarentytär sen sijaan on mukana vain maininnan tasolla. Kuten edellisessä kirjassa, mukana on myös Scarpettan miessuhteita, mies tosin on vaihtunut. Mikään juonikuvio ei varsinaisesti jatkunut Post Mortemista tähän kirjaan, minkä lasken miinukseksi. Yksi suurimpia syitä nimittäin siihen, miksi ahmin dekkareita on, että haluan seurata päähenkilöiden elämän kulkua. Luulisin kuitenkin (olen spoilannut itseäni netin avustuksella), että tämä korjaantuu, kun sarja etenee pidemmälle. Henkilöiden yksityiselämä jäi muutenkin hyvin vähälle, paitsi niiltä osin, kun se liittyi murhajuoneen. Wesleyn hahmoa valotettiin hieman lisää, Marino sen sijaan meni mielestäni huonompaan suuntaan. Tällä kertaa hänestä ilmeni enemmän negatiivisia piirteitä ja hahmo jäi latteammaksi kuin edellisessä kirjassa.

Tämä ei ollut huono kirja. Sanoisin, että se on perusdekkari. Se ei yltänyt edeltäjänsä tasolle ja paikoin olin jopa kyllästynyt ja harkitsin ottavani käteeni muuta luettavaa. Tosin loppuratkaisu oli itse asiassa mielestäni parempi tällä kertaa, koska sitä pohjustettiin paremmin. Mitään vikaa tässä kirjassa ei ollutkaan, mutta olen jo niin dekkarien kyllästämä, että perushyvä ei aina tahdo riittää.  En aio hylätä Kay Scarpettaa ja aloitinkin jo seuraavaa osaa. Se saa kuitenkin nyt väistyä neljännen Millennium-kirjan tieltä, jonka onnistuin nappaamaan kirjastosta pikalainaan. Lupaankin seuraavaksi uutta ruotsalaista dekkaria.

Tuomio: Perushyvä dekkari, jonka juoni kantaa ja pari kertaa yllättääkin, mutta ei koukuta. En osaa ylistää tätä korkeuksiin, mutta en myöskään moittia.

3/5