Ruotsinkielinen alkuteos: Misterioso, 1999
Kustantaja: Otava, 2004
Kääntäjä: Kari Koski
Sarja: A-ryhmä
Kuten edellisenkin postauksen kirja, myös tämä jäi minulta alunperin alkutekijöihin kesken. Luin alkutalvesta sarjan ensimmäisen dekkarin, Verikyynelen, josta tykkäsin sen verran, että haalin itselleni seuraavan osan ennen kuin olin ensimmäisen täysin lukenut. Verikyynelen loppu ampui mielestäni kuitenkin yli mielikuvituksellisuudessaan ja lisäksi kirja oli makuuni turhan yksityiskohtainen raakuudessaan, joten Pudotuspeli jäi melko pian jonkin toisen dekkarin jalkoihin. Nyt innostuin kuitenkin katsomaan kirjoihin perustuvaa tv-sarjaa ja lisäksi olin vailla lomalukemista. Niinpä tartuin Pudotuspeliin uudelleen bongattuani sen kirjastosta.
Pudotuspeli on sarjan toinen osa, mutta sen tapahtumat sijoittuvat itse asiassa aikaan ennen Verikyyneltä. Kirjan alussa kerrotaan mitkä tapahtumat johtivat sarjan keskipisteessä olevan poliisin erikoisyksikön, A-ryhmän, perustamiseen. Lisäksi valotetaan henkilöiden taustoja.
A-ryhmä perustetaan tutkimaan Valtamurhiksi kutsuttua murhien sarjaa. Vaikutusvaltaisia miehiä murhataan ja kiire on löytää syyllinen ja saada murhat loppumaan. Tällä kertaa olin loppuratkaisuun tyytyväisempi. Se ei ollut niin korkealentoinen kuin Verikyynelessä, ehkä hieman kaukaa haettu, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti. Kirjailija on sitä paitsi rakentanut juonen hyvin ja poliisit pääsevät totuuden jäljille hieman yllättävääkin reittiä.
Lisäksi, kuten yleensä nykydekkareihin, Pudotuspeliin on pakattu mukaan ihmissuhteita minkä lasken eduksi. Päähenkilöiden joukko on lisäksi niin suuri, että siitä löytää mieluisia henkilöitä, vaikka kaikista en niin perusta. Kirjaa ei myöskään voi moittia tylsäksi vaan juoni oli mielestäni vetävä alusta loppuun. Erityisesti pisteitä siitä, että Dahlilla on hieman muista dekkaristeista poikkeava kirjoitustyyli. Teksti on monilta osin humoristista, usein hieman omaperäiselläkin tavalla, osin vähän pakinoivaakin. Lisäksi Dahl osoitti ainakin yhdessä kohdassa osaavansa johdattaa lukijan harhaan ja sai lukijan olettamaan, että tapahtuu jotain muuta kuin mitä todella tapahtuu. Tämä on ehdottomasti plussaa. Ansioksi on myös sanottava, että Pudotuspeli sai minut jälleen innostumaan tästä sarjasta siinä määrin, että jäin koukkuun ainakin hetkeksi ja hommasin kirjastosta seuraavankin osan.
Tuomio: Ei varsinaisesti koukuttava, mutta perusdekkaria vetävämpi. Perustasosta tätä kohottaa myös humoristisuus, edes jonkinasteinen yllättävyys ja kiinnostavat henkilöhahmot. Tämä kirja kohotti kyseisen sarjan niiden joukkoon, joiden kaikki osat haluan lukea.
4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti