David Lagercrantz: Se mikä ei tapa

Ruotsinkielinen alkuteos: Det som inte dödar oss, 2015
Kustantaja: WSOY, 2015
Kääntäjä: Outi Menna
Sarja: Millennium

Tämän kirjan postaaminen vähän venähti työkiireiden vuoksi, sillä sain tämän luettua jo reilu viikko sitten. Kuten aiemmin totesin, onnistuin vastoin odotuksiani saamaan tämän pikalainaan kirjastosta näin pian kirjan ilmestymisen jälkeen.

Se mikä ei tapa on jatkoa Stieg Larssonin Millennium-sarjalle. Larssonin suunnitelmissa oli kirjoittaa kymmenosainen sarja, mutta hänen kuolemansa vuoksi Millennium jäi trilogiaksi, hyvän trillerin ystävien suureksi suruksi. Larsson itse ehti kirjoittaa neljättä kirjaa, mutta käsittääkseni Se mikä ei tapa ei perustu Larssonin kirjoittamaan, vaan on Lagercrantzin kirjoittama itsenäinen tarina. Ainoastaan henkilöhahmot ovat samat. Itse olen periaatteesta tätä neljättä kirjaa vastaan, sillä minua eivät oikein innosta muiden kirjoittamat jatko-osat. Kuitenkin tämä oli pakko lukea, eikä tämä huono ollutkaan.

Kirjan alussa toimittajapäähenkilö Mikael Blomkvistilla menee vähän huonosti. Todella hyviä juttuja ei ole tullut kirjoitettua pitkään aikaan ja Millennium-lehti on taloudellisissa vaikeuksissa. Tekoälyä tutkiva Frans Balder ottaa kuitenkin mieheen yllättäen yhteyttä ja siitä tapahtumat lähtevätkin etenemään. Juttuun liittyy myös Blomkvistin vanha tuttu Lisbeth Salander ja hänen merkittävät hakkerointitaitonsa.

Monen muun tavoin jäin aikoinani hyvin koukkuun alkuperäiseen Millennium-trilogiaan. Mikään superfani en kuitenkaan ole koskaan ollut ja olenkin monesti miettinyt, miksi juuri Millennium-trilogia on maailmalla niitä tunnetuimpia ruotsalaisia dekkareita. Olen tullut siihen tulokseen, että Lisbeth Salander vain on hahmona niin epätavallinen (ainakaan minä en tiedä aivan vastaavaa) ja omalla tyylillään valloittava ja että juoni vain on niin vetävä ja koukuttava. Itse tosin pidin ehdottomasti eniten Larssonin ensimmäisestä kirjasta. Lagercrantz on mielestäni tehnyt viisaasti, kun ei ole yrittänyt matkia alkuperäistä. Kuitenkin hän on onnistunut pitämään päähenkilöt suurinpiirtein samanlaisina, mielestäni Lisbeth erityisesti oli edelleen Lisbeth, mikä on hyvä. Mikael Blomkvist sen sijaan käyttää toisinaan häiritseviä ilmaisuja, joita ei edellisistä kirjoista löytynyt. Joitain kolmannessa osassa auki jääneitä ihmissuhdekuvioita ei myöskään ole jatkettu.

Missään nimessä tämä kirja ei ollut huono. Juoni oli vetävä ja koukuttava. Lagercrantz astui mahdollisesti dekkarimaailman (tai ainakin dekkari-Skandinavian) suurimpiin saappaisiin ja suoriutui siitä mielestäni niin hyvin kuin tässä tapauksessa oli mahdollista. Tarina sisälsi paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita eikä käynyt tylsäksi. Loppuratkaisu itsessään ei sinänsä yllättänyt, sillä tarinassa paljastettiin vähä vähältä asioita. Sen sijaan pitkin kirjaa tuli muutama yllättävä juonenkäänne, joista ehdottomasti plussaa. Lisäksi valotettiin lisää Lisbethin menneisyyttä, mikä oli myös kiinnostavaa. Jos Lagercrantz kirjoittaa näitä lisää, luultavasti luen. Syynä on se sama mielenkiinto, mikä minulla oli tätäkin kirjaa kohtaan.

Tuomio: Kirja piti otteessaan alusta loppuun eikä mukana ollut mitään erikoisen tönkköjä juonenkäänteitä. Tosin on aina yllättävää millaisiin tapahtumiin Lisbeth joutuu ja millainen tee-se-itse -tietokonenero hän on. Kuitenkin sellainen on dekkareissa sallittua.

4-/5